Olen jumissa. Siinä ei ole varsinaisesti mitään uutta. Olen aina jumissa, kiinni jossakin, addiktoitunut johonkin. Minusta saisi takuulla helposti alkoholistin, mutta yritän luovia alkoholin kanssa. Kaksi lasta, aviomies, yritys pitää paketti koossa, kaikki onnellisina. Onnistuu hetkittäin. Tupakkaa tuskin uskallan enää kokeilla, sillä en pääsisi siitä eroon toista kertaa. Ajattelen sitä silti lähes joka päivä. Miltä tuntui, kun veti savua syvälle keuhkoihin ensimmäistä kertaa ja se sattui. Miten nikotiini alkoi imeytyä vereen ja päätä huimata. Jotenkin sitä tunsi olevansa enemmän elossa. Sama pätee varmaan kaikkeen mikä addiktoi ja se niissä ihmisiä varmaan kiehtookin. Joskus pitää tehdä jotakin pahaa, että tuntee elävänsä, sanoi Chris Stevens Northern Exposuressa. Se on totta. Kummasti nousee syke, kun ajaa päin punaisia. Vaikka sen tekisi vahingossa samalla, kun kuuntelee autoradiosta liian kovaa poppia ja pomppii sen tahtiin. Kun on juuri täyttänyt 30-vuotta ja haluaisi silti uskoa, että se ei ole ohi.
Mikään ei ole niin masentavaa kuin täyttää 30-vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti